Power Jump  •  Kilpailukutsu  •  Ohjelma & oheistapahtumat  •  Auburnin etusivulle

"Voittoon vaaditaan sisukkuutta, tarkkuutta, taitoa... ja voimaa."

Näillä sanoin Power Jump -kilpailut on avattu vuodesta 2006 lähtien. Kilpailusarjan historia on virtuaalisesti kunniakkaan pitkä, sillä heinäkuun 2019 lopulla järjestettävä Power Jump -arvokilpailu hypätään jo neljännentoista kerran. Power Jump on Esteratsastusjaoksen (ERJ) alaisuudessa järjestetty rataestemestaruus, joka pyrkii innostamaan ja inspiroimaan osallistujansa tarinointiin. Tarinoinnin tueksi olemme pyrkineet keräämään mahdollisimman kattavasti materiaalia, kuten ratapiirroksia ja kilpailutiedotteen. Kilpailuiden varsinainen arvoluokka järjestetään maltillisella 120 cm korkeudella lauantaina 27.7., joskin arvoluokkaan kvaalaavien perusluokkien tasot vaihtelevat välillä 120-160 cm. Kvaaliluokat ratsastetaan perjantaina 26.7., mutta oheistapahtumineen Power Jump kestää pidempään kuin vain yhden viikonlopun.

Alusta asti Power Jump -mestaruuden on järjestänyt Kings Riders 2005 -seura ja tänäkin vuonna he toimivat kilpailun tuomareina arpoen tulokset. Järjestyspaikka on sen sijaan valikoitunut aina edellisen vuoden voittajan mukaan ja juuri tämän perusteella PJ'19 -tittelistä kilpaillaan nyt Auburnin kartanolla. Aivan selkeä järjestysvastuu ei ollut. Edellisvuoden mestarin, fwb-tamma Hestia Carleen, ratsasti voittoon neiti Josefina Rosengård (tämän vuoden bannerissa!), mutta tamman omistaa neiti Heidi Näyhö. Järjestyspaikkavaihtoehtoja oli siis useita: kenties Josefinan vanhempien omistama Rosengårdin kartano, kenties Heidi Näyhön pyörittämä yksityistalli Runiac? Kummassakin olisi ollut puitteet kohdallaan, mutta jotenkin kompromissina tultiin päätyneeksi Auburnin kartanoon. Rosengårdilla sekä Näyhöllä on tallipaikat Auburnin viereisellä (varsin vaatimattomalla, liian vaatimattomalla) Kaajapurojen tallilla, ja heistä kumpikin ratsastaa Auburnin maneesilla Josefinan ollessa lisäksi työsuhteessa Auburniin. Jotenkin kummassa järjestysvastuu siis valikoitui meille, ja tietenkin otimme kunnian innokkain mielin vastaan.

Tervetuloa kilpailemaan PJ'19 mestaruudesta sekä hurjan paljon onnea koitokseen!

Tutustu tarkemmin

Josefina Rosengård Hestia Carlee       Heidi Näyhö

Power Jump mestarit aiemmilta vuosilta

2018    Hestia Carlee  fwb-tamma
2017    Wincent Venice  kwpn-ori
2016    Exitus Spiritus  sgsh-ori
2015    Titano van de Haffnick  hann-ori  &  Pumpkin Pookah  rp-tamma
2014    Norma Jeane NLD  kwpn-tamma
2013    Heiligen Sirene CTN  trak-tamma
2012    Mischa  fwb-tamma
2011    Madlock NON  trak-ori
2010    Origin of Joy  kwpn-ori
2009    Glücklich Momentan GG  old-ori
2008    Kamikaze fla  fwb-ori
2007    Huvikumpulan Epitär  sh-tamma
2006    Pluto ox  arabiori

Palkinnot

Palkinnot ja ruusukkeet sponsoroi Sokka Luxuries ja jakaa järjestävä seura Kings Riders 2005.

Power Jump 2019 mestarille

PJ'19 -tittelin voittaja saa ruusukkeen, kukitetun silkkinauhan
sekä ihanan, villakankaisen voittoloimen kuljetukseen ja kuivatukseen
rankan kilpailurupeaman päätteeksi. Pesu vain villaohjelmalla.

Sijoittuneille sekä luokkavoittajille

           

Luokkien 1-6 voittajat saavat tuotepalkinnoksi estehuovan ja pintelit sisältävän setin.
Tarinaluokan voittajalle kaiverretaan Power Jumpissa perinteeksi muodostunut banneri.

tapahtumaa sponsoroivat

       

KAIKEN © AUBURN ESTATE 2017–  | AUBURN ESTATE ON VIRTUAALITALLI